tiistai 22. toukokuuta 2012

Tippukiviluolat, City of David, tohtorijuhlat, Cessna..



Viikko on taas pitänyt sisällään työtä ja huvia. Ja mikä parasta: työkin tuntuu huvilta! Pienemmällä porukalla kävimme Bet Shemeshin lähellä tippukiviluolissa. Ne löydettiin 60- luvun lopussa vahingossa kallion räjäytystöiden yhteydessä. Vesipisaran kestää 30 vuotta kulkea luolan päällä olevan kallion läpi luolan kattoon josta se harvakseltaan tippuu alas. Erilaisten kemiallisten aineiden johdosta tippuva vesi muodostaa samalla katosta alaspäin kasvavia pilareita ja joissain kohdin myös pohjasta ylöspäin nousevia. Lämmin ja vähän kostea paikka oli tunnelmallisessa valaistuksessaan mielettömän hieno. Talvisaikaan kuulemma vettä tippuu katosta koko ajan.



Inkeri, Elina, Dawn..




Sapattina teimme taas matkan Galileaan koska viikon päästä pois lähtevä muinaisheprean opettaja Julie sekä kokkimme Dawn halusivat sinne vapaapäivänään. Samalla teimme pieniä huoltotoimenpiteitä Poriassa sijaitsevassa talossa, jossa opisk.ryhmät majoittuvat Galilean retkillään. Sunnuntain kenttäretkelle menimme opiskelijoiden kanssa Vanhan kaupungin eteläpuolelle Daavidin kaupunkiin. Menimme sinne siitä huolimatta, että koko kaupunki oli ruuhkainen ja täynnä vilskettä koska oli ns. Jerusalem Päivä ja juhlittiin  45v sitten tapahtunutta kaupungin yhdistymistä (6-päivän sodasta juutal. kalenterin mukaan). 

Lähellä Bet Sheania. Taustalla Gilboan vuoret

Gilboan laella
Elina, Inkeri, Dawn ja Julie

Suomitytöt uimassa Ein Gevin kalaravintolan vieressä

Ein Gevistä Gennesaretin yli.
Auringon lasku + Arbelan vuori


Halvor ja ryhmä "Daavidin palatsin katolla.."

Tunneli jota pitkin Daavidin joukot valtasivat Jerusalemin
jebusilaisilta

Siiloan lammikko johon vesi virtasi Hiskian rakentamaa tunnelia pitkin
Giihonin lähteestä

Hyvä kuva loistavasta oppaasta!

Hiskian tunnelin aukko alhaalla laaksossa

Muurien päällä..

Yhtenä iltana Mevasseretin Raamattukodille saimme paljon korkea-arvoisia vieraita. Heprealaisen Yliopiston kuuluja professoreja ja muita ystäviä tuli juhlistamaan naapurissa asuvan Aaronin tohtoriksi tuloa.  Hän oli vaimonsa Annan kanssa kääntäjäkurssilla 12v sitten ja jäivät sen jälkeen Israeliin opiskelemaan. Paikalla oli väkeä monta kymmentä. Mielenkiintoinen asia pisti silmään. Israelilaiset eivät mitenkään snobbaile vaatteillaan tälläisissä tilaisuuksissa. Kaikilla on tietysti siistit vaatteet, mutta ihan arkiset silti. Mirja R. sanoi minulle että paikalla on kaksi erittäin kuuluisaa ja arvostettua professoria jotka varsinkin ovat vaatimattomia ja lähes huomaamattomia. Hän pyysi jos pystyisin osoittamaan ne hänelle. Osasin arvata heidät heti! Herkkuja oli enemmän kuin reilusti mikä korvasi tuolien rahtaamisen vaivan. Toimme nimittäin pihamaalle 60 tuolia Jad Hashmonasta mutta koska juuri sinä ainoana iltana oli tuulista ja viileää juhlimmekin sisätiloissa.

Silloin kun vielä tarettiin ulkona..


Tohtori itse. Vasemmalla.

Herkkuna pohjalla taas oma kokemus. Se Netanian lähellä asuva ystäväni Dan, jonka luona kävin reilu viikko sitten, kutsui minut lentämään pienkoneella! Hän on harrastanut sitä jo 35 vuotta ja käy jatkuvasti noin viikon-parin välein lentämässä. Menimme erään ystävän kanssa Hertzelian pikkukentälle. Siellä on vain yksi lyhyt kiitorata ja sitä käyttävät vain pienet yksityiskoneet. Silti sen on nousujen määrässä laskettuna Israelin vilkkain kenttä! Koneita tuli ja meni jatkuvalla syötöllä. Lentelimme reilun puoli tuntia Hertzelian, Netanian ja Kesarean välisellä alueella. Upea kokemus vaikka pärinä neljäpaikkaisessa Cessnassa on kuin traktoritehtaassa!


Dan + co-pilot





Eräänä iltana kävin Vanhan kaupungin Christ Churchissa. Siellä oli jazz-konsertti Afrikasta tehtävää ihmiskauppaa vastaan. Trion pianisti Kay Wilson koki viime vuonna järkyttävän kokemuksen kävellessään ystävättärensä kanssa Juudean vuorilla. Gazasta tullut arabi hyökkäsi heidän kimppuunsa puukottaen molempia silmittömästi. Kay jäi henkiin koska teeskenteli kuollutta mutta hänen ystävänsä kuoli. Tässä linkki engl.kieliseen lehtikirjoitukseen. Ja tässä videokuvaa konsertista.

Nyt kun täälläoloa on itselläni jälellä enää vajaa kuukausi olen laittanut nastalla seinään listan paikoista joissa vielä haluan käydä. Tänään sain ruksata taas yhden kun opiskelijoiden yliopistolla ollessa kävin Vanhan Kaupungin Jaffaportin vieressä olevassa Daavidin Torni -museossa. Kaksi tuntia meni aikaa katsellessa sen upeaa näyttelyä Jerusalemin yli 3000-vuotisesta historiasta. Itseasiassa vähän myöhästyinkin yliopistolta...  En ollut tajunnutkaan miten paljon ja miten mielettöman hienoja historiallisia paikkoja Israel ja Jerusalem on pullollaan! Niin paljon enemmän kuin silloin nuorena 70-luvun lopussa ollessani täällä vuosia kibutsilla. Tämä puoli vuotta nyt täällä ei näytä riittävän mihinkään - heh! Niistä seuraavista "ruksauksista" listallani sekä Raamattukodin ja opiskelijoiden arjesta ja juhlasta lisää seuraavassa blogissani. Mielenkiintoisia juttuja on nimittäin tulossa...

6 kommenttia:

  1. Kiitos taas mieluisasta luettavasta, odottelen jännittyneenä lupaamaasi uutta mielenkiintoista :)
    Terkuin Anja

    VastaaPoista
  2. Hui,tuo moottorin pörinä...
    Mielenkiintoiset paikat eivät tunnu ruksittamallakaan loppuvan.
    Kiitos,kun jaat kokemuksiasi täällä blogissa.

    Antoisaa kuukautta ruksaillen!

    "Punamekko"

    VastaaPoista
  3. Salainen ihailijasi!

    VastaaPoista
  4. Lauri, näinpä unta tässä eräänä yönä, että elettiin elokuuta ja Sinä olet yhä Israelissa. Ajattelin siinä unessa, että nyt jäi Laurilta makoisat savusaunan löylyt tältä kesältä väliin (Uimolan saunalla on sesonki jo alkanut). Suomeen on tulossa huima hellekesä, vaarallisen lämpöaaltoineen, joten harkitse nyt, kannattaako oikeasti tänne tullakaan...

    - Arja

    VastaaPoista
  5. Kaikenlaisia unia menevät näyttämään! Luulenpa kyllä että Uimolan saunanorsilla tavataan - jo kesällä..

    VastaaPoista