keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Takaisin kotona..



Vajaan puolen vuoden "komennus" ulkomailla on nyt ohi. Tulin eilen Suomeen ja nyt olen kotona Turussa. Monet kysyvät kuin urheilijalta kisan jälkeen että miltäs nyt tuntuu. Olen koittanut "kuulostella" tuntojani jo jonkun aikaa. Useita kymmeniä kertoja lentokentälle ajaessani mietin miltä itsestäni mahtaa tuntuakaan kun sinne lähtöpäivänä viimeistä kertaa menen... Eräät ystäväni "ennustivat" minulle jo lähtiessä, että tämä juttu voi olla iso käännekohta elämässäni. Ehkä toisaalta vähän siltä tuntuukin. En voi sanoa että sydämeni erityisemmin jäi Israeliin, koska se on ollut siellä aina ennenkin. Enkä ole muuttamassa sinne kuten jotkut ovat arvuutelleet. Mielellään tulen tulevaisuudessakin siellä käymään ja joitain pikku vapaaehtoisprojekteja on jo suunnitteillakin. Jollain lailla kuitenkin ehkä koen, että jotain olisikin muuttunut. En sitä osaa selittää, jotain kuitenkin minkä toivoisin olevan pysyvää. Esimerkiksi koin todeksi sen minkä kaikki ainakin teoriassa tietävät muutenkin: tavaran, rahan, mukavuuksien ym. ns. maallisen mammonan ja toisaalta onnellisen, tyydytyksellisen ja täysipainoisen elämän välillä ei välttämättä ole mitään yhteyttä. Vaatimattomat olot ilman isompia rahoja ei sinänsä itsessään tarvitse olla mikään hyve. Mutta sillä ja onnellisuudella ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Kunpa sen muistaisi aina! Näillä henkilökohtaisilla pohdinnoilla aloitan tämän viimeisen blogini liittyen tähän puolenvuoden pestiini Raamattukodin vapaaehtoisena.

Viime blogikirjoituksessani jo kerroinkin afrikkalaisten kääntäjäopiskelijoiden järjestämästä hetkestä Jerikontien varressa. Perjantaina viimeisen sapattiateriani jälkeen myös Nairobin Yliopiston opiskelijat pitivät pienen hetken kotiinlähtöni vuoksi. Jälleen kuuntelin ihmeissäni heidän kauniita sanojaan. Varsinkin kun afrikkalaiseen kulttuuriin ei kuulu sanoa negatiivisia asioita suoraan, mieluummin ollaan vaiti, mutta jos sanotaan jotain positiivista sitä myös tarkoitetaan vilpittömästi. Tuntuu hyvältä jos on saanut olla hyödyksi, avuksi ja iloksi. Vaikka suomalaisen onkin vaikeaa ottaa sitä tosissaan vastaan... Joka tapauksessa kaikenkaikkiaan koen että itse olen saanut kaikkein eniten. Tämä on ollut minulle aivan sanoinkuvaamattoman rikasta  aikaa!



Viimeiset päivät Raamattukodilla oli aika hurlumehitä mutta toisaalta sain myös aikaa "ruksata" ne viimeiset kohtani siltä "Missä vielä haluan käydä" -listaltani. Sekä myös käydä hyvästelemässä ne muutamat ystävät jotka halusin. Viimeisen (sunnuntai) päivän haaveeni sain toteuttaa kun kokki Dawnin kanssa lähdimme puolen tunnin ajomatkan päähän Latruniin Mini Israeliin. Siinne noin puolen hehtaarin alueelle on rakennettu  0,5 - metrin (joskus monen metrin) kokoiset pienoismallit kymmenistä Israelin tärkeimmistä rakennuksista tai paikoista. 3,5 tuntia ravasin siellä aivan haltioissani. Dawnikin jaksoi puolet siitä ajasta. Lopun aikaa hän huilasi kahvion varjossa. Reilusti yli 40 asteen helle varmaan oli syynä siihen ettei meidän lisäksi paikalla ollut kuin ihan jokunen muu. Joskus alue on niin täynnä että eivät enää päästä lisää sisälle! Israeliin tosiaan sattui ajankohtaan nähden harvinainen helleaalto. Jerusalemissakin (Juudean vuorilla) ensin viikko-pari noin +30 ja sitten monta päivää  +36-40! Alangolla monta astetta enemmän.

Tässä kuvia viime viikolta. Ensimmäisessä kuvassa professori Horowitz esimerkinä vierailevista luennoitsijoista joita meillä Mevasseretissa kävi. Itsekin sain tietysti osallistua mukaan, ymmärsin sitten sen minkä ymmärsin... Silmät seljällään katsoin ja kuuntelin kun tämä proffa suoraan ja sujuvasti luki ääneen jotain muinaista babylonialaista nuolenpääkirjoitusta!





Viimeisellä sapattiaterialla

Dawn rahtaa kakkua pöytään..

Peter nairobilaisten ryhmästä

.. ja Teme




Mussa (oik.) oli ensimmäinen kotiinlähtijä Jadin
kääntäjäopiskelijoista


Mini Israel
Knesset ...

 Länsimuuri (Itkumuuri) ..

Getsemane..

Damaskusportti..

King David -hotelli..

Jaffaportti..


Läntisen Jerusalemin uudisrakentamista..


Tel Avivin kolme pilvenpiirtäjätornia

Videokuvaa Mini Israelista.
Googlekuvia sieltä.


Kiitos kaikille blogini lukijoille! Tähän mennessä tammikuun alusta (oman mittapuuni mukaan hämmästyttävät) noin 5600 käyntiä! Toivottavasti olen osannut välittää jotain siitä mielenkiintoisesta, kauniista ja rikkaasta ajasta, jota sain Israelissa viettää. Muistakaamme Raamatunkääntäjien Kotia sen tehtävissä ja tarpeissa.


- Lauri P.



torstai 14. kesäkuuta 2012

Kesäkuun alun kuvat ... jatkuu..



Lämpötila Jerusalemin seudulla nousee - viime aikoina ollut pysyvästi n. +30 ... ja päivät täällä vähenevät. Puhti ajella ja kierrellä ei juurikaan ole hiipunut, mutta keskittyminen "kunnollisiin" blogikirjoituksiin ehkä vähäsen. Se suotakoon anteeksi. Joten laitan tähän tälläkin kertaa paljon kuvia, koska niitä on tullut taas otettua viime päivien upeilla retkillä.

Eräänä aamuna lähdimme Mevasseretista (ts. Nairobin opisk. kanssa) jo aamulla hyvissä ajoin alas Jerikon tietä kohti Juudean erämaata. Siellä on kuuluisa Wadi Kelt. Se on wadi eli jyrkkäreunainen joen uoma, joka joskus on kuiva, joskus taas siellä virtaa paljonkin vettä. (Wadi on arabiaa, hepreaksi 'nahal'). Jos wadin ainoa veden lähde on sadevesi, saattaa joskus sadeaikana kaukana ylempänä satanut vesi syöksyä aivan arvaamatta alas kapeaa kanjonia. Alhaalla paistaa aurinko ja on rutikuivaa ja yllätten alas syöksyvä vesi saattaa aiheuttaa vakaviakin vaaratilanteita wadissa olijoille. Tässä wadi Keltissä on muutamakin lähde, joten siinä on lähes aina jonkin verran vettä. Teimme noin kolmen tunnin patikkaretken ajoittain melkoisen vaikeakulkuisessa wadissa yli 35 asteen helteessä oppaanamme tohtori Ray Pritz. Kotiin tultuamme olin itse ainakin niin uupunut että tarvitsin toipumiseen toiset kolme tuntia - päiväunien merkeissä!

Wadi Kelt, jossa korpit ruokkivat Eliaa



+ 38 !






Illalla pidimme taas samanlaiset postitustalkoot kuin kerran aiemmin talvellakin. Tuhansia ystäväkirjeitä lähti Suomeen. Sen jälkeen Senegalissa työskentelevä mutta Malista kotoisin oleva Abdou kertoi elämäntarinansa ja näytti kuvia perheestään.

Vas. amerikkal. Dan ...

Abdou kertoo elämänsä käännekohdista
... jotka olivat kyllä  aikamoisia niinkuin näkyy!


Jo tammikuusta asti olin luvannut afrikkalaisille opiskelijoille vieväni heidät jonain päivänä Kuolleelle Merelle. Sehän ei varsinaisesti ole mikään ns. raamattuihistoriallinen paikka, mutta ainutlaatuinen maailmassa silti. Ja sen lähes rannalla oleva Masadan kukkula taas liittyy oleellisesti juutalaisten historiaan. Kuollut meri on tällä hetkellä 422m meren pinnan alapuolella ja sen pinta laskee noin metrin vuodessa. Ainoat veden lähteet ovat siihen laskevat joet ja purot, joista Jordanjoki merkittävimpänä. Sieltä laskeva vesi on vuosi vuodelta vähäisempää ja Kuolleen meren matala eteläpää onkin jo käytännössä kuivunut pois. Siellä edelleen  pengerretyissä altaissa oleva vesi on meren pohjoispuolelta sinne pumpattua. Eteläpää ei kuitenkaan ole mitään joutomaata, vaan kemianteollisuus hyödyntää mineraalipitoista merenpohjaa miljardien ja miljardien arvosta. Pohjoisemman puolen syvin kohta on edelleen ties 400 metriä joten ei se ihan kohta kuivu sentään sekään. Korkeuserot muutaman kymmenen kilometrin matkalla ovat siis melkoiset. Jerusalem on n. 800m merenpinnan yläpuolella ja Kuollut meri yli 400m alapuolella. Plus vielä se toiset 400m meren pohjaan!  Kuolleen meren ranta on syvin kohta maapallolla. Kysehän on siis Syyriasta aina Itä-Afrikkaan asti ulottuvasta hautavajoamasta.

Sanotaan että jos ei ymmärrä Masadan historiaa ei voi ymmärtää juutalaisuutta. Roomalaiset kukistivat Jerusalemin v. 70 jKr. jonka jälkeen vajaa tuhat kiihkopatrioottia pakeni Masadalle. Sen n. 400m korkealle tasaiselle laelle oli Herodes vuosikymmeniä aiemmin rakentanut loisteliaan linnoituksen ja palatsin. Sitä saattoi hyvällä syyllä pitää turvallisena paikkana vaikka millaista armejaa vastaan. Äkkijyrkät rinteet joka suuntaan ja isot sadevesisäiliöt antoivat turvan. Roomalaiset piirittivät vuorta kolme vuotta ja uskomattomilla ponnistuksilla käsin ja "ämpäri kerrallaan" rakensivat kivistä ja hiekasta rampin jolle valtavan muurinsärkijän, jonka avulla lopulta pääsivät ylös ja muurin läpi. Juutalaisten tajuttua kohtalonsa he viimeisenä yönä ennen roomalaisten läpimurtoa tekivät oman ratkaisunsa. Arvottiin kymmenen miestä, jotka surmattuaan oman perheensä ja kaikki muut, arpoivat yhden joka surmasi ne loput yhdeksän ja lopulta itsensä. Masadan juurella olevassa museossa on löydetyt ruukunsirpaleet, joissa on niitä nimiä. Hurja tunne niitä katsellessa. Ja mitähän mahtoi olla sen viimeisen miehen mielessä kun jäljellä oli enää hän ja se yhdeksäs.... Roomalaisten tullessa aamulla ylös ja linnoituksen sisään, oli vastassa vain lähes tuhat ruumista. Silti, tämän ja Holokoustin ym. vastaavien historian kokemusten jälkeenkään maailma ei ehkä aina ihan täysin ymmärrä israelilaisten "Ei koskaan enää uutta Masadaa" iskulausetta ja ajatusmaailmaa sen takana..

Molemmat opisk.ryhmät Masadan juurella museon aulassa

Hyvä pienoismalli ylhäällä Masadan päällä

Pienoismalli Herodeksen luksustiloista, kylpylä ym.


Ryhmäkuvassa molemmat afrikkal.ryhmät

Lauma koittaa pysyä paimenen perässä...
(Halvor on kovakuntoinen mies!)




Ja meillä afrikkalaisilla oli niin mukavaa...... :D

Mussa meinasi että +40:ssä ei vielä voi ottaa
pipoa päästä



Päivä oli kaikin puolin täydellisen onnistunut. Koskaan muilla retkillä en ole kuullut opiskelijoiden nauravan  niin paljon (ja lujaa!) ja pitävän hauskaa kuin Kuolleella merellä. Heitä ei meinannut saada pois sieltä.  Aina vaan uudestaan mutakylpyyn ja veteen kellumaan... Kuolleen meren uinnin jälkeen afrikkalaiset opiskelijat halusivat järjestää minulle pienen "seremonian". Lupasin samalla tarjota kaikille kahvit ja ehdotin paikaksi sitä samaa kahvilaa alhaalla Jerikon tien varressa, jossa aikanaan tammikuussa olin yksikseni fiilistellyt miten onnellinen olenkaan kun saan olla täällä ja tekemässä tälläistä työtä ja tälläisten ihmisten kanssa. Miten minulta ei todellakaan puutu mitään. Oli vähän tunteikaskin hetki minulle istua siinä samassa paikassa, ikäänkuin ympyrä olisi sulkeutunut tai jokin 'jakso' tullut päätökseensä. Lähestulkoon hämmentyneenä kuuntelin heidän kauniita kiitospuheitaan. Mukavaltahan se tuntuu jos oli hyödyksi...
Tässä ryhmäpotretti kahvilan pihalta:




Jerusalemissa järjestetään kerran vuodessa "Jerusalem Light" -festivaali. Tapahtumia on viikon ajan ympäri kaupunkia, mutta varsinaisesti tapahtuma keskittyy Vanhan kaupunkiin. Yhtenä iltana myöhään lähdimme  sinne kokki-Dawnin ja Anun (Keitaalta) kanssa muutamaksi tunniksi. Pitkin Vanhan kaupungin kujia sekä juutalaisen korttelin Hurva-synagoogan aukiolla oli erilaisia taiteellisia valoesityksiä. Ja kansaa niin älyttömästi! Upein kohta oli Jaffaportin ulkopuolella oleva 'Cupola', valtava koristeellinen eri väreissä säihkyvä kupoli. Korkeus varmaan 30 metriä luulisin..
Tässä myös videokuvaa festivaaleilta.




Dawnin kanssa hypistellään Anun ostamaa hienoa
seinävaatetta terassilla josta oli parhaat näkymät
Vanhan kaupungin muureille ja Jaffaportille




Ilokseni pääsin vielä kerran tämän nairobilaisten ryhmänkin kanssa kuuntelemaan Ronit Maozia, mieliopastani täällä! Hänen kanssaan kiertelimme jälleen päivän Neot Kedumimin luonnonpuisto/suojelualueella ja päätimme sen itsepaistamiimme happamattomasta taikinasta tehtyihin lettuihin... joista hauskoista peijaisista tässä videokuvaa.


Empä tullut ennen ajatelleeksi että aurinkokellon mukaan tunti on
eri mittainen kesällä ja talvella! Koska valoisa aika yksinkertaisesti
jaettiin 12 osaan ja kesällä  on valoisaa pidempään joten
myös tunti kestää pidempään!

Reb Lauri kopioimassa muinaistekstejä...

("Lauri")

Teme siinä puussa, mikä-sen-nimi-nyt-olikaan,
johon Sakkeuskin kiipesi.




Haaveeni toteutui kun pääsin vielä melkein kuin lähtijäisiksi tekemään yhden Eilatin matkan. Nairobin opiskelijoiden kanssa teimme melkein saman parin päivän etelänmatkan kuin toistenkin opiskelijoiden kanssa 1,5kk sitten. Isoin ero oli lämpötila. Nyt päivälämpötila keikkui jossain +42 huitteilla ja illalla klo 22 kävellessämme Eilatin rantabulevardia näytti mittari +35! Kyllä tuntui kivalta, heh! Silloin oli vähän tylsä hetki tosin kun juuri Timnan (Salomonin pilarit) luonnonpuiston portilla takarengas tyhjeni yhtäkkiä. No, parempi siinä parkkipaikan reunassa kuin pikatiellä eikä siinä vajaan vartin renkaanvaihdossa ehtinyt lämpöhalvausta vielä saamaan.
Videokuvaa kun sheikki Ali tarjoilee kahvia. "Kahvin pitää olla mustaa kuin yö - ja tulista kuin nainen".

Keskellä beduiinisheikki Ali


Tel Beersheva. Taustalla moderni Beersheban kaupunki.

Muinainen Avdat Beershebasta etelään. Etelästä Saudi-Arabiasta
päin tulevan Maustereitin varrella.

Mitzpe Ramon

Eilatin sataman laiturilla. Brian: "Tuolla päin on Eilat (Israel), selän
takana Jordania ja muutaman kymmenen kilometrin päässä
Saudi-Arabia ja tästä kohdastä muutama kilometri on Egyptin raja".

Timna, Spiraalivuori


Pojat näytti miten Liiton arkkia kannettiin

Porukka otti rennosti Keturan kibutsin hotellin ravintolaterassilla
sillä aikaa kun verstaalla pantiin alle varmuuden vuoksi
uudet molemmat takakumit.


Ir Ovot

Vielä kerren muistelemassa vanhoja aikoja Ir Ovotissa


Kotona Mevasserertissa oltiin taas aika myöhään. Seuraava päivä onkin opiskelijoille kevyempi, taitavat käydä iltapäivällä Beetlehemissä. Ville Suomesta tuli vaimonsa kanssa tänne ja jatkaa autonratissa loput kaksi viikkoa. Itse ajelen vielä joitain talon asioita ja koitan keksiä mitä vielä pitäisi tehdä/hankkia/käydä katsomassa/tavata.....
Kuuntelin aamulla Mirja R. luennon Psalmista 23 (Herra on minun paimeneni). Sana joka suomeksi on siinä käännetty 'maljani on ylitsevuotavainen' on hepreaksi "reva'ja". Se ei tarkoita ylipursuamista tms. vaan yksinkertaisesti olotilaa jolloin kokee olevansa täydellisesti tyytyväinen, tyydytetty ... piripintaan. Sellainen olo mulla on.