torstai 3. maaliskuuta 2016

Yöksi beduiinileiriin



Edellisen viikon opintomatkamme opiskelijoiden kanssa suuntautui pohjoiseen Galileaan. Seuraavan viikon lopussa, viime perjantaina  + lauantaina, ajeltiin sitten etelän suuntaan. Erämaa ja eteläinen Israel on niin hienoa aluetta, että ainakin minulle oli aika harmittava juttu, että normaalisti kolmipäiväisen retken jouduimme tällä kertaa typistämään kahteen päivään. Sunnuntaiksi sattui oppitunti jota professori ei suostunut perumaan. Niinpä tällä kertaa ei ajeltu Eilatiin asti.

Heprean sana midbar on yksi erämaata tarkoittavista sanoista joita raamatun ajan hepreankielessä on ainakin neljä. Patriarkkojen aikana noin 4000 vuotta sitten oltiin paimentolaisia. Parhaat laidunalueet olivat nykyisen Negevin alueet eli Beersheban ympäristö. Siellä suunnallahan Aabrahamkin asui. Autiomaaolosuhteet ja sitä lähellä olevat alueet olivat sen ajan ihmisten elinympäristö. Joten pienemmillekin ympäristön eroavaisuuksille oli oma sana. Ihan niinkuin meille suomalaisille on ties miten monta eri sanaa kuvaamassa lunta sen eri muodoissa. Hepreankielessä on taas vain yksi sana lumelle. On se sitten nuoskaa, puuterilunta, sohjoa, tykkylunta, räntää tai mitä tahansa. Tämä yksi erämaata tarkoittava midbar-sana hepreassa tulee samasta sanajuuresta kuin esim. sana medaber mikä tarkoittaa 'puhua'. Joku saarnamies voisi saada tuosta paljonkin hyvää jutun juurta. Ainakin Raamatussa on paljon esimerkkejä siitä, miten Jumala puhuu jollekin ihmiselle erämaassa ts. yksinäisyydessä, hiljaisuudessa ja vaatimattomissa tai karuissa olosuhteissa. Siis silloin kun ei ole muuta häiritsevää  hässäkkää ympärillä. Toimiihan se samalla tavalla muussakin elämässä. Mennään luontoon tai mökille, kauas kaikesta hulinasta ja siellä saadaan sitten kaikenlaisia uusia oivalluksia elämänmenosta.

Meidän elämänmenomme ensimmäisen retkipäivän osalta taas sujui niin että laskeuduttiin alas rannikkotasangolle ja vähän etelään ajettuamme tultiin Laakikseen. Tämä korkea valloittamattoman tuntuinen rauniokumpu on ollut aikoinaan hyvin merkittävä kaupunki. Se oli vahva ja tärkeä kanaanilainen kaupunki jo toisella vuosituhannella eKr. mutta varsinkin 700 - 600 eKr. -lukujen vaihteessa kaupunki oli osa  hyvin dramaattista tapahtumaketjua.

Inkeri ja Laakiksen portti

Yksityiskohta Laakiksen relifistä
(British Museum)

700 -luvulla eKr. Assyrian imperiumi hallitsi nykyistä lähi-itää. Vuonna 721eKr. se oli valloittanut ja vienyt pakkosiirtolaisuuteen pohjoisen Israelin kuningaskunnan. Nyt vuosisadan lopussa se hyökkäsi eteläisen Juudan kuningaskunnan kimppuun. Vuonna 701eKr. se valloitti Laakiksen, koko Juudean vahvimmin linnoitetun kaupungin. Jerusalem pääkaupunkina oli merkittävin kaupunki, mutta Laakis oli sotilaallisesti tärkein. Assyrian pääkaupungista Niinivestä noin 1800-luvun puolivälissä löydetystä kuninkaan palatsista kaivettiin esiin mielenkiintoinen löytö. Assyrian kuningas oli tehnyt  3 metriä korkean ja 30 metriä pitkän kaiverretun relifin, joka koristi palatsin sisääntuloaulan seiniä. Se on kuin sarjakuva vuoden 701 tapahtumista. Siinä kuningas ylvästelee voitostaan kaukaisesta pienestä Juudean kuningaskunnasta. Mutta ihan niinkuin poliitikkojen omaelämänkertoja nykyisinkin, tätäkin pitää osata lukea rivien välistä sekä huomata erityisesti se mitä ei kerrota. Koko relifi kertoo pieniä yksityiskohtia myöden, ei pääkaupunki Jerusalemin valloituksesta - johon Assyria ei kyennyt! - vaan Laakiksen valloituksesta. Olisihan se ollut koko silloisen maailman suurvallalle noloa suoraan myöntää, että piskuisen Juudean kuningaskunnan pääkaupunki jäi valloittamatta. Joten kehuttiin suurin sanoin Laakiksen valloittamista ja sitä että Jerusalemiakin vähän aikaa piiritettiin. Lopulta joukot joutuivat palaamaan takaisin kotiinsa ja tyytymään pelkkään sopimukseen Juudean silloisen kuninkaan Hiskian kanssa.

Matka jatkui kohti etelää. Beersheban kaupunki ohitettiin ja jatkettiin vielä siitä vajaa tunti etelämmäs Avdat-nimisen vanhan nabatealaiskaupungin luo. Tai siis sen raunioiden luo. Nabatealaiset olivat kauppiaskansa, jonka pääkaupunki oli nykyisen Jordanian puolella oleva Petra. Monet ovat siellä käyneet ihastelemassa punertavaan kallioon louhittuja rakennuksia. Ja jos joku ei ole käynyt, niin voihan sitä käydä elokuvissa katsomassa kun Indiana Jones ja James Bondikin siellä käväisivät. Avdat oli tärkeä välietappi ns. maustereitillä eli reitillä, jota pitkin nabatealaiset kuljettivat mausteita ja hajuvesiä Arabian niemimaan eteläosista Eurooppaan ja Aasiaan.

Avdatista vähän takaisin pohjoiseen tullessa on Ein Avdatin luonnonpuisto. Tämä jylhä kanjonimainen rotko on aivan Sde Boker -kibutsin vieressä. Sde Bokerhan on taas kuulu Israelin itsenäisyyssodan ajan johtajan ja sitten ensimääisen pääministerin David Ben Gurionin vanhuudenpäivien kotipaikkana. Myös hänen hautansa sijaitsee siellä. Ben Gurion omisti viimeiset vuotensa ajatukselle saada "erämaa kukkimaan". Beersheban yliopiston erämaaolosuhteissa harjoitetun maatalouden tutkimuskeskus sijaitsee tänä päivänä Sde Bokerissa.

Ein Avdat.
Lähdössä patikoimaan




Hikisen patikoinnin rotkon pohjalla plus sen jälkeen sieltä ylöskiipeämisen jälkeen ajettiin Shfinat Hamidbar (erämaan laiva) -nimiseen beduiinileiriin. No, ei se nyt ihan aito eikä oikean näköinen ole, pikemmin sellainen turisteille tarkoitettu paikka. Ensimmäiseksi lähdettiin kuitenkin heti kolmen vartin retkelle aidoilla erämaan laivoilla eli kameleilla. Kameleita oli neljä ja meitä opas Ingen lisäksi seitsemän opiskelijaa plus Inkeri ja minä. Inge ei halunnut ratsastaa ja minä "uhrauduin" ja lupauduin jalkamieheksi koska jako ei mennyt tasan. Olen sen höykytyksen kokenut jo muutaman kerran ja tiesin että kävellen pääsee helpommalla. Lisäksi yksi kameramies tarvittiin joka tapauksessa. Ees-taas ja ympäri karavaania pyrähdellessä ei sitten lopulta niin helpolla päässytkään, mutta tulipahan hyvät kuvat.





Opiskelijat nukkuivat isossa beduiiniteltassa ja me muut päästiin jonkinlaiseen koppiin. Ihan hyvä se oli vaikkei kaikki katkaisijat yms. toimineetkaan. Tärkeintä että lämmitin toimi. Tällä kertaa. Vuosi sitten samassa paikassa ja samassa mökissä paleltiin Inkerin kanssa kylmässä erämaan yössä kun lämmitin oli sökö.


Vieraanvaraisuus on beduiinien tärkein hyve.
Ilta-ateria sen mukainen.


Seuraavana aamuna jatkettiin kohti itää eli Kuolleen Meren eteläpäätä. Ein Bokekin hienostohotellien yksityisrantojen lomasta löytyy hyvä ja siisti yleinen uimaranta. Siellä on lisäksi kahvila ja WC ja ennenkaikkea suihkut. Ne on tarpeen kun lopuksi pitää peseytyä yli 30 prosenttisesta suolalitkusta. Ja suihkuja tarvittiin kyllä vähän väliä muutenkin. Kavereiden tuntui olevan enemmän kuin vaikeaa rauhassa laskeutua selälleen kellumaan veden varaan. Aina joku pelästyi, kääntyi mahalleen tai pärski vettä ympäriinsä. Tippakin suolavettä silmissä tarkoittaa aina heti juoksua suihkun alle. Hengissä ja terveenä silti kaikki tästäkin koko maailman erikoisimmassa meressä kellumiskokemuksesta selvittiin.


Kukkapenkkejä suolalauttoja kelluvan
Kuolleen Meren rannassa.

Jonkin matkaa taas pohjoiseen sijaitsee Kuolleen Meren rannalla Masadan vuorilinna. Herodes Suuri rakensi tänne yhden ylellisistä palatseistaan hienoine kylpylöineen. Siellä on myös hienosti suunniteltu sanoisiko jonkinlainen saunan esiaste. Kuuluisin vaihe Masadan historiassa on tietysti vuodet 70 - 73jKr. Roomalaisten tuhottua juutalaiskapinan Jerusalemissa viimeiset kapinoitsijat vetäytyivät tälle erämaan korkealle ja jyrkkäreunaiselle kukkulalle. Siellä heillä oli isot vesivarastot ym. tarvittavaa runsaasti, mutta tuhansien roomalaissotilaiden piirittäessä vuorta kolme vuotta he samalla rakensivat käsipelillä valtavan rampin ylös linnakkeen portille. Kun portti oli jo muurinmurtajalla tuhottu ja poltettu, vetäytyivät roomalaissotilaat yöksi leiriinsä valmiina aamulla hyökkäämään ja helposti nujertamaan linnoituksen. Yöllä kuitenkin Masadan noin 950 asukasta teki toisenlaisen ratkaisun. Yksi Masadan hätkähdyttävimpiä löytöjä on kymmenen ruukunsirpaletta, joissa kussakin kirjoitettuna nimi. Valittiin kymmenen miestä, jotka surmattuaan ensin kaikki muut, arpoivat joukostaan yhden, joka sitten surmasi loput yhdeksän jonka jälkeen lopuksi itsensä. Roomalaisia odotti aamulla aavemainen näky: pelkkiä surmattuja joka puolella. "Ei enää koskaan uutta Masadaa!" on tunnuslauseena Israelin sotilaille, jotka  tänä päivänä käyvät vuoren päällä vannomassa sotilasvalansa.

Näkymiä Masadan päältä.

Pieniä osia Herodeksen luksuspalatsin seinämaalauksista

Kurkistus reunan yli laaksoon, jonne roomalaiset 3v
rakensivat ramppia, jota pitkin pääsivät linnoitukseen.

Voileipätauko Masadan juurella


Vain kymmenisen minuuttia ajelua rantaa pitkin tullaan Ein Gedin luonnonpuistoon. En muista koska olisin viimeksi kiivennyt laaksoa ylös aina Daavidin lähteelle asti. Näillä vuorilla ja niiden luolissa Daavid piileskeli kun kuningas Saul häntä jahtasi. Vielä korkeammalle jos olisimme kiivenneet olisimme nähneet kivikautisen temppelin rauniot n. 5300 vuoden takaa.

Ein Gedi
Laakso jota pitkin raikasta vettä virtaa Daavidin lähteestä
kohti Kuollutta Merta

Daavidin lähde


Sinne asti siis emme nousseet, mutta pian aloimme nousun takaisin kohti Jerusalemia. Siellä yksi Raamattukodin johtajista, Brian, oli meitä vastassa falafel-ruokalassa. Halusimme päästää kokkimme Dawnin helpommalla ja siksi söimme ilta-aterian eräässä French Hill'in ruokapaikassa. French Hill, joka hepreaksikin on "ranskalainen kukkula", ei ole saanut nimeään mistään eikä kenestäkään ranskalaisesta, vaan englantilaisesta herrasta nimeltä French. Ihan vaan tiedoksi.

Loppukevennyksenä kuva tältä päivältä moottoritien rampista Shoresh'ista, vain kilometri Jad Hashmonan liittymästä Tel Avivin suuntaan...


2 kommenttia:

  1. Vau! Olipa hieno kertauskurssi! Voimia kaikkiin käänteisiin ja Inkerille halaus!

    VastaaPoista
  2. Siunattuja matkoja Lauri sulle ja Inkerille, mukava lukea tapahtumia siellä Israelissä

    VastaaPoista