keskiviikko 8. helmikuuta 2012

"Tu bishvat", Puiden Uusi Vuosi





Hyvää uuttavuotta kaikille! Juutalaisessa kalenterissa on nimittäin neljä uutta vuotta. Yksi niistä on tänään,  'puiden uusi vuosi'. Puut ja metsät ovat Israelissa suuremmassa arvossa kuin me suomalaiset voidaan ymmärtää. Vielä sata vuotta sitten, ennen ensimmäisiä juutalaisten muuttoaaltoja tänne, maa oli kuiva ja karu ja täällä oli hyvin vähän asukaita. Edes näitä paljon puhuttuja 'palestiinalaisia' oli täällä hyvin vähän, koska heitäkin alkoi muuttaa alueelle vasta kun maa muuttui elinkelpoisemmaksi juutalaisten pioneerien maahanmuuton seurauksena. Maa oli kuivaa ja kivikkoista, pohjoisessa oli laajoja suoalueita. Turkki hallitsi maata ja alueen omistivat lähinnä Beirutissa ja muualla asuneet feodaaliherrat. He myivät mielellään omistamansa malariasuot ja kivikkoiset kukkulat maahan halunneille juutalaissiirtolaisille. Yksi iso syy maan eroosiolle ja kuivumiselle oli turkkilaishallinto. Turkkihan hallitsi tätä aluetta 400 vuotta vuodesta 1517 ensimmäiseen maailmansotaan asti vuoteen 1917. Heille Palestiina oli täysin syrjäistä joutomaata ja paremman puutteessa keksivät sellaisenkin fiksun lain, että jokaisesta puustakin pitää maksaa veroa! Asukkaat säästösyistä tietysti hakkasivat puut poikki. Sen vaikutus luonnon kiertokulkuun oli tietysti tuhoisa ja alueesta tuli entistä karumpi.

Brittihallinnon aikana juutalaisten maahanmuuttoa seurasi laaja puunistutusohjelma aina ensimmäisestä maailmansodasta tähän päivään asti. Tätä historiallista taustaa vasten suomalaisenkin on helpompi ymmärtää sitä arvostusta jota täällä osoitetaan metsiä kohtaan. Jokaisella metsällä on usein nimi, yleensä joku henkilö jonka kunniaksi se on istutettu. Myös yksityisille henkilöille istuteaan puita ja esim. jokaiselle syntyneelle israelilaiselle lapselle istutetaan oma puu.

Raamattu ja juutalainen uskonnollinen kirjallisuus puhuu paljon luomakunnan kunnioittamisesta ja suojelemisesta. Siellä on myös käsky antaa esim. peltojen ja hedelmätarhojen viettää sapatin lepoa. Lisäksi esimerkiksi hedelmäpuun kolmeen ensimmäiseen satoon ei kosketa ja neljännen vuoden sato piti 'uhrata Herralle' ja vasta viidennen vuoden sadon sai käyttää hyväkseen. Koska puut antavat satojaan eri aikoihin, päätettiin laskemisen helpottamiseksi päivä, jolloin puut 'täyttävät vuosia' ja se on tänään 15. shvat -kuuta. Juutalainen kalenterihan perustuu kuunkiertoon ja siksi juhlapäivät vaihtelevat vuosittain eri aikaan meidän kalenteriin verrattuna. Toinen ero meidän tapaamme laskea aikaa on että uusi päivä alkaa aina illalla auringon laskettua. Sapatti alkaa siis perjantaina noin klo 18 ja päättyy lauantaina noin klo 18. Joten tämä Tu Bishvat -juhlakin siis alkoi eilen illalla. Ja eilen illalla mekin joukolla istutimme kaksi puuta Hirsikodin vierelle.



      


Aikaisemmin päivällä pidimme postitustalkoot. Noin 3000 Raamattukodin uutiskirjettä sullottiin kuoriin  ja jokaiseen liimattiin osoitetarra.
Uutiskirje paperimuodossa lähtee 1-2 x vuodessa, sähköisessä muodossa uutisia täältä ilmaantuu nettisivulle useammin.



Raamattukodin suomenkieliselle kotisivulle pääset tästä. Uutiskirjeethän ovat siinä yläoikealla.

1 kommentti:

  1. Onpa antoisaa lukea, kiitos! Tosi hyvä kuva opiskelijoista pitkän pöydän äärellä, myös blogistista onnistunut otos :)

    t. Daria

    VastaaPoista