perjantai 20. huhtikuuta 2012

Kuvia viime viikolta..



Viimeisen reilun viikon aikana olemme tehneet kolme sellaista isompaa retkeä, joista olen koonnut seuraavat kuvastot. Ensinnä profesori Rafin johdolla kävimme opiskelijoiden kanssa Gazan lähellä ja Beershebassa, paikoilla missä Aabraham kävi tultuaan tänne Mesopotamiasta. Toinen kuvakertomus on vapaaehtoisten päivämatkalta Galileaan ja kolmas opiskelijoiden päivästä Neot Kedumimissa, luonnonpuistossa alangolla aika lähellä lentokenttää.

Hieman nykyisestä Gazasta itään sijaitseva Gerar liittyy sekä Aabrahamin että Iisakin elämänvaiheisiin. Molemmat kävivät siellä aikanaan ja molemmat pelkäsivät vaimojensa puolesta ja valehtelivat filistealaisten kuningas Abimelekille sanoen heidän olevan siskonsa. Gerarin kaupungin muuri on erikoinen. Sitä ei ole rakennettu kivestä vaan se on ollut kymmeniä metriä leveä ja korkea maavalli. Viereinen joenuoma on myös osaltaan auttanut kaupungin puolustamista. Kuvia Gerarista ja siltä alueelta mm. Tel Beershebasta:



Ensimmäisen maailmansodan aikana sekä turkkilaiset että englantilaiset
rakensivat tarpeisiinsa oman rautatien, samansuuntaisen, molemmin puolin rajaa.
Sodan jälkeen niillä ei enää olekaan ollut mitään käyttöä. Tässä se englantilaisten.

Negevin erämaata!


Vehreä joenuoma, joka oli aikanaan rajana etelässä
olleeseen Egyptiin


70 metriä (!) syvä kaivo Tel Beerheban kukkulalla



Tel Beersheba: alttari ja 'alttarin sarvet'


Sapattina lähdimme vapaaehtoisten joukolla Galileaan tarkoituksena ajaa Genesaretin järvi ympäri. Ja pysähdellä niin usein kuin vain halua ja tarvetta ilmenee. Mukanamme oli kolme ensikertalaista, joille maisemat oli uusia ja paljon kuvia otettiinkin! Sekä meno- että paluureittimme kulki Jordanjoen laaksoa pitkin. Yksi pysähdyspaikkamme oli Gilgal, noin Kuolleen meren ja Genesaretin järven puolivälissä. Erittäin vaikeasti löydettävä ja hankalasti päästävä paikka, jonne pitää ajaa isojen yksityisten kasvihuoneiden vieritse. Osasin sinne vain koska olin siellä aikaisemmin prof. Rafin kanssa käynyt. Isot kiviympyrät ovat selkeästi nähtävissä (mistä sana 'gilgal' tuleekin). Erikoinen ja rauhallinen evästauon paikka. Tuskin kuitenkaan se Raamatun mainitsema Gilgal.




Kibutz Kinneret, jossa paikan opas kertoo Aapeli Saarisalosta.
Tämä kuuluisa tutkija ja kirjailija perheineen asui täällä viime vuosisadan alkupuoliskolla.
Kinneret sijaitsee aivan järven eteläpään tuntumassa.

Emek Hajarden.
Tsemach, kohta jossa Jordanjoen laakso ja Genesaret kohtaa
Emek Hajarden (= Jordanin laakso) on lämmintä seutua. Varsinkin Jordanian puolella on hyvin paljon peltoja  ja kasvihuoneita. Kasteluvesi tulee joesta sekä parista pienemmästä joesta, jotka laskee Jordanian puolelta, Gileadin ja Ammonin vuorilta. Olin aikanaan 70 -luvulla muutaman kuukauden aivan tuossa (kuvassa näkyvässä) järven eteläpäässä sijaitsevassa Israelin ensimmäisessä kibutsissa, Deganiassa. Alueella on paljon mm. banaani- ja avocadoviljelmiä. Tässä linkki videoon järven eteläpäästä, kuvattu merenpinnan tasolta matkalla Porijaan, jossa pikaisesti poikkesimme. Itse järvi on yli 200 m merenpinnan alapuolella.



Vuorisaarnan vuori


Avocadopeltoja. Taustalla Golanin ylänköä


Turistit dokumentoi kaiken..

Golanin ylängöllä oleva vesivarastoksi tehty tekojärvi
näytti täydeltä

Ein Gevin kibutsilta järven itäpuolella...

... jonka kalaravintolassa söimme illallisen ennen kotimatkaa 


Kolmas kuvasto on päivästä jolloin opas Ronit ensin piti oppitunnin Raamatun ajan kasveista ja maanviljelykseen sidotusta kalenterista täällä Jadissa ja pari päivää myöhemmin menimme hänen johdollaan Neot Kedumium -"puistoon" päiväksi.

Jad Hashmonan hirsitalon kirjastossa oppitunnilla




Puimatanner



Tässä video jyvien puhdistamisesta.


Oli aika kuuma (30C) päivä ja paljon kävelyä rinteillä..
Viikuna

Polku-käyttöinen-veden-järvestä-nosto-härveli...



6 kommenttia:

  1. Hieno tuo kuva viikunasta! En ole sellaista nähnyt aikaisemmin =)

    VastaaPoista
  2. Avocado-pellot olisi nähtävä (kaikkea muutakin lisää) , koska niiden hedelmä on herkkuani. Onko muuten totta, että israelilaiset patoavat vettä Jordanjokeen ja antavat sitä palestiinalaisten käyttöön heidän viljelyksilleen/kasvitarhoilleen ym. Onko noissa uutisissa perää, että joen käyttö olisi jakaantunut epäoikeudenmukaisesti. Jotkut korostavat sitä, että Israel auttaa Palestiinaa, vaikka sitä "hyvettä" ei ole tuotukaan mediassa esille, jos näin on.

    VastaaPoista
  3. Njaa.. mitähän tuohon sanoisi...
    Ensinnäkin joen veden jakajia on enemmän kuin nuo kaksi. Nimittäin Israel, Jordania, Israeln alueen palestiinalaiset ja osittain kai syyrialaisetkin pohjoisessa. Jos nimittäin lasketaan kaikki se vesi mikä alkulähteiltä Hermonilta asti tulee. En ole tarkkaan perehtynyt, mutta luulen asian olevan kyllä tosi kinkkinen ihan laillisuusmielessäkin. Lisäksi erittäin tulenarka, koska vesi on niin välttämätöntä kaikille ja sitä on alueella vähän. Ja lisäksi osapuolet ovat useat sotatilassa toistensa kanssa.
    Epäilempä kyllä että jokainen on sen verran itsekäs, että ajattelee vain omaa etuaan, Israel mukaanluettuna. En ole ainakaan kuullut tuollaisesta hyveestä, pikemminkin vähän päinvastoin... Vesivarat, sekä joesta että pohjavesivarat, eivät taida ihan tarkkaan tasapuolisesti jakaantua. Israel on kyllä auttanut ja valmis auttamaan arabialueiden mm. kastelujärjestelmissä monella tapaa. Aina ei ehkä kunnia tai vanhat ikiaikaiset perinteet anna periksi ottaa tietotaitoa vastaan. Tänään viimeksi ajoin tietä Hebronista Beetlehemiin ja saatoi helposti todeta että esim. viinitarhat ovat selvästi vaatimattomamman näköisiä. Mm. koska vasta vähitellen ruvetaan siellä ottamaan käyttöön israelilaisten "tippa-kastelujärjestelmää", jonka hyötysuhde on moninkertainen vanhoihin tapoihin verrattuna.

    VastaaPoista
  4. Kiitos vastauksesta :)

    VastaaPoista
  5. vau, onpa hienoja kuvia! antoisia opiskelureissuja edelleen afrikkalaisten opiskelijoiden kanssa!
    t. seikku

    VastaaPoista
  6. tuo ein gev olikin tuttu paikka, olin siellä vapaaehtosena 2000-2001. Yadissahan voisi järjestää tällaisia retkiä ja tulisi varmasti tuloja, siis syksyllä ja keväällä ainakin kun on lentoja? tässä olisi yksi tulossa joka retkelle mukaan, on niin upeasti historiaa mukana että sitä ei yksin retkeillessä saa irti.

    VastaaPoista