keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Kuvia yliopistolta..

 


Kerran aikaisemmin jo kirjoittelinkin tämän Jerusalemin Heprealaisen Yliopiston syntyhistoriaa. Tämähän perustettiin jo 1920 -luvulla ja oli merkittävä tapaus siksi, että tämä oli nykyhistorian ensimmäinen hepreankielinen yliopisto. Ts. opetuskieli on nykyheprea, joka ajatus silloin vajaa sata vuotta sitten oli kaikkien mielestä jotain naurettavan ja älyttömän välimaastossa! Kieltähän ei oltu puhuttu lähes kahteentuhanteen vuoteen! Siksi Yliopiston avajaisia  v. 1925 kunnioittivatkin läsnäolollaan monet sen ajan akateemiset kuuluisuudet, kuten mm. Sigmund Freud ja Albert Einsteinin, joka puhui avajaisjuhlassa. Nykyisin Scopus-vuoren Yliopisto on iso ja moderni campus, jossa on n. 25 000 opiskelijaa. Täällä kulkiessa kuulee kaikkia mahdollisia kieliä ja näkee opiskelijoita kaikilta maailman kulmilta. Noin 15 - 20 % opiskelijoista on arabeja, ts. melko lailla sama osuus kuin väestöstäkin.

"Teatteri" jossa yliopiston suuret juhlat pidetään. Taustalla huikea näkymä
itään kohti Kuolleen meren laaksoa

Sama paikka v. 1925.
Albert Einstein puhumassa avajaisjuhlassa.
(iso taulu yliop. aulassa)
VIDEO samalta paikalta.




Opiskelijoita pihamaalla



Kuvia alueelta ympäristöön päin: 

Yläkerran ikkunasta itään:


Itään päin. Tie Kuolleelle merelle taustalla:

Jerusalemin kaupunkiin päin. Vanha Kaupunki jää juuri
vas. yläkulman ulkopuolelle:
                     
               VIDEO yliopistolta itään, Kuolleen meren laaksoon päin.


Arabiopiskelijoita kahvitauolla



Ankara poliittinen mielenosoitus + väittely yliopiston aulassa!
VIDEO samasta tilanteesta!
 
                ..vielä VIDEO Rothberg Instituutin aulasta ja kahviosta


Nykyheprean tentti alkamassa..



              Alueella myös melko iso Kasvitieteellinen puutarha:

              
            ... jossa mm. vanha hautaluola:
               Josta tässä vielä VIDEO





Viimein se alkaa (kunnon) kevät täälläkin voittamaan.

3 kommenttia:

  1. En voi sanoa kuin KIITOS!Aivan mieletöntä saada hiukan tietoa yliopiston synnystä/taustasta ja kuvat kertovat lisää kaunista kieltään. Nuo videot, varsinkin tuo hautaluola. Mahtavaa. Ihan sanaton täällä.
    t. Daria

    VastaaPoista
  2. Hei missä tuo hauta on?!? Luuhasin kampuksella neljä pitkää vuotta, enkä koskaan nähnyt tuota!
    Nina

    VastaaPoista
  3. Tuo hautaluola, tai oikeammin niitä on siellä kaksikin, sijaitsee keskellä sitä Scopus-vuoren yliopistoalueella olevaa Botanical Gardenia.

    VastaaPoista