"Ensi vuonna Jerusalemissa"

"Le shana haba'a b'jerushalaim!" toivottivat juutalaiset vuosisatojen ajan ollessaan karkoitettuna ympäri maailmaa kaivaten päästä kotimaahansa. Tuo "Ensi vuonna Jerusalemissa" on ajankohtainen ajatus myös itselläni tällä hetkellä. Olen nimittäin aika piakkoin lähdössä Israeliin, Jerusalemin lähistölle, lähes puoleksi vuodeksi. Siksi rupesin tälläistä blogiakin kirjoittamaan, aika monet tutuistani kun eivät ole esim. Facebookissa, josta tietenkin kaikki mahdollinen tietämisen arvoinen muuten aina löytyisi... heh. Saa nyt nähdä millaisella innolla tai innon puutteella tätä blogiani siellä tulee ylläpidettyä. Kolme kertaa viikossa vai kolme kertaa puolessa vuodessa... Joitain juttuja ja terveisiä varmaan joskus kuitenkin. Ja kuvia tietysti.

Koko tämä tapahtumien ketju lähteä Israeliin vapaaehtoiseen työprojektiin alkoi jo ajat sitten, itse asiassa lähes vuosi sitten. Mutta ensin voisin kertoa vähän aikaisemmasta Israel-historiastani. Tämä ei nimittäin ole ensimmäinen kerta kun sinne matkaan. Matkusteluhan on mukavaa! Olen jotain kaukomaankaipuuta ja halua nähdä maailmaa perinyt jo varmaan pienenä kotoa. Isäni teki turistimatkan Israeliin keväällä 1964. Se oli harvinainen ja iso juttu siihen aikaan. Hänen kirjoittamansa matkakertomus julkaistiin paikallisessa Loimaan Lehdessä moniosaisena jatkokertomuksena! Itselleni ensimmäinen mahdollisuus päästä Israeliin tuli kun isä ja äiti olivat valmiit kustantamaan minut sinne rippikoululeirille. Kyseltiin tietoja matkasta ja menivät onnettomat mainitsemaan, että joinain retkipäivän aamuina saattaa herätys olla jo klo 5. Johon minä että tuonnehan en sitten kyllä lähde. Että osaakin joku olla pöhkö! No, "korjasin" mokaani myöhemmin 90-luvun lopussa, kun pistettiin molemmat lapset Israeliin rippileirille...

1977 heti armeijasta päästyäni menin sitten ensimmäistä kertaa Israeliin. Ja olinkin kerralla kunnon rupeaman. Seuraavien reilun kolmen vuoden aikana vietin siellä yhteensä noin kaksi ja puoli vuotta.                      

Työskentelin tuon ajan kibbutsilla, niinkuin kymmenet tuhannet ympäri maailmaa tulleet nuoret. Suomesta yksistään noin 15 000! (1960 - 2000 lukujen välillä). Sitten tulikin pitkä tauko. Vasta vuonna 1992 tein seuraavan matkan sinne. Viikon matka, aivan yhtäkkiä ja ex tempore. Seuraavaan matkaani meni vielä pidempään. Viime keväänä olin ensin viikon turistiryhmän mukana ja sen päälle toisen viikon omin päin.

Suomalaisin talkoovoimin pystytetty uusi Raamattukoti Jad Hashmonassa

Sitä ennen siis, viime tammikuussa, näin yllättäen Jad Hashmonan kibutsin rinteellä olevan Raamatunkääntäjien kodin kotisivulla ilmoituksen vapaaehtoistyöhön tarvittavista osaajista. Aikanaan suomalaisten perustama Jad Hashmona on todella hieno paikka (kuten linkistä voi todeta) ja hienoissa maisemissa Juudan kukkuloilla noin 15 km Jerusalemista Tel Aviviin päin.  Raamattukoti taas on joidenkin tunteman Kaarlo Syvännön tyttären Mirjan + miehensä Halvor Ronningin perustama oppilaitos. Sen kurssit ovat Jerusalemin Heprealaisen Yliopiston alaisia ja ovat tarkoitettu eri puolilta maailmaa tuleville kansallisille raamatunkääntäjille. He tulevat tälle puolen vuoden kurssille opiskelemaan hepreaa, juutalaista kulttuuria ja historiaa ja tietysti myös niitä todellisia paikkoja missä kaikki se tapahtui mitä he sitten kotimaassaan omalle kielelleen kääntävät. He luonnollisesti osaavat tehdä sitä työtä paremmin kun ymmärtävät ensin sitä kieltä ja kulttuuria minkä keskellä Raamattu on alunpitäen kirjoitettu. Minun tehtäväni on olla siellä autokuskina sekä yleismiehen ja talonmiehen hommissa. Tällä hetkellä sekin on vielä hieman auki, koska tulevilla opiskelijoilla on ollut viisumiongelmia. Uskon että ne järjestyvät ja kaikenlaista puuhaa siellä jokatapauksessa löytyy. Kurssilaiset ovat muuten kaikki Afrikan ranskankielisistä maista ja koko kurssi on ranskankielinen. Olen sitä jonkun verran harrastellut ja odotankin innolla kunnon ranskalaista kielikylpyä!

Kaikki käytännön asiat järjestyivät hienosti. Työnantaja suhtautui asiaan tosi myönteisesti ja kehoitti ilman muuta tarttumaan mahdollisuuteen. "Ettei tarvii sit seitsemänkymppisenä harmitella kun ei toteuttanut unelmaa ja tarttunut tilaisuuteen kun se vielä oli mahdollista". Ja asuntooni löysin kolme nuorta ja fiksua miestä, joiden hoteisiin voin taloni jättää turvallisin mielin. Töissä on tarkoitus olla Loppiaiseen asti  ja lentoni lähtee Helsingistä tammikuun 11. päivä. - Hyvää Uutta Vuotta kaikille!