Daavidin Hebron!

Vettä satoi ajoittain reippaasti kun lähdimme yliopistolta aamupäivällä kymmenen maissa. Aamun hepreantunnit olivat jo takana ja ajoimme opiskelijoiden kanssa Vanhan kaupungin vieritse Jerusalemin eteläpuolelle Armon Hanetsivin näköalapaikalle josta prof. Rafi tuli kyytiin. Viikko sitten tutustuttiin nykyisen Negevin pohjoisen osan länsipuoleen, nyt sen itäiseen puoleen. Ts. Kuolleen meren eteläpään länsipuoleen... hah!.. :D .... no, katsokaa kartasta!

Jaffa-portin vierestä kohti Hebron Roadia

Joka tapauksessa ajoimme Jerusalemista etelään ns. Patriarkkojen tietä. Sehän on reitti, jota pitkin Aabraham Kanaanin maahan tultuaan pikkuhiljaa siirtyi Siikemistä (nyk. Nablus Samariassa) kohti etelää aina Beersheban alueelle asti. Siis "alueelle", koska itse Beersheban kaupunkia ei ollut vielä olemassakaan kyseisellä väli-tai keskipronssikaudella noin 4000 v sitten.

Reitti kulki sadetta ja sumua halkoen vuorijonon harjalla Beetlehemin ja Hebronin vierestä kohti etelää. Jerusalemin jälkeen nämä Juudean vuoret, muuttaen nimensä Hebronin vuoriksi, ovat myös vähän korkeampia kuin pohjoisessa Jerusalemin kohdalla. Myös siitä pohjoiseen Samariassa vuorijonot ovat vähän korkeampia kuin Jerusalemin kohdalla. Se myös näkyy sademäärätilastoissa ja sitä myöden myös luonnossa. Maisemat Hebroniin asti ovat tosi vehreitä. Sitten Hebronin jälkeen tulee jyrkkä muutos. Samalla kun laskeudutaan alas kohti pohjoista Negeviä muuttuu kasvillisuus nopeasti. Ei enää metsiä eikä reheviä laaksoja. Kallioisia kukkuloita vain ja kilometri kilometriltä nekin muuttuvat autiomaamaisemmiksi. Tienvarsikylien asukkaat ovat lähes pelkästään beduiineja. Lammas- ja vuohilaumoja näkyy rinteillä teiden varsilla.  Metsiä on enää pieniä plänttejä siellä täällä ja nekin uusien juutalaissiirtokuntien ympärillä ja istuttamia. Hebronin vihreät laaksot jopa runsaine viiniviljelmineen loppuvat kuin kertaheitolla. Kyllä, Hebronin muslimit viljelevät viiniä. Rypäleistä tehdään tosin vain mehua tai sitten ne myydään eteenpäin. Raamatussa mainittu Eshkolin laakso, josta Luvattuun maahan lähetetyt vakoojat toivat valtavia rypäleterttuja, sijaitsee Hebronin vieressä.

Sitten ennen Beershebaa poikkesimme Patriarkkojen reitiltä itään kohti Tel Aradia eli Aradin rauniokumpua, joka sijaitsee jonkun matkan päässä nykyisestä modernista Aradin kaupungista. Rafin mielestä se on yksi historiallisesti merkittävimpiä paikkoja maassa ja on sääli ettei "tavalliset" turistiryhmät käy siellä koskaan. Kaupunki on ties 6000 vuotta vanha, mutta sen varhaisesta historiasta tiedetään hyvin vähän. Siitä yksinkertaisesta syystä, että silloin ei oltu vielä keksitty kirjoitustaitoa. Rauniot ovat siinä mielessä argeologien unelma, että sen jälkeen kun se noin 2500 vuotta sitten tuhottiin, sitä ei enää rakennettu uudelleen. Siinä mielessä se on maailman vanhin alkuperäisessä asussaan löydetty kaupunki. Siis raunioina tietenkin, mutta ei moneen kertaan uudelleen rakennettu kuten esim. Jeriko ja monet muut rauniokukkulat, joiden sisuksissa saattaa olla ties 20 kerrosta tuhottuja kaupunkeja ja aikakausia ja nyt sitten päällimmäisenä vielä moderni kaupunki. 900-luvulla eKr. kuningas Salomon aikana vanhan Aradin viereen kukkulalle rakennettiin linnoitus ja jossain vaiheessa myöhemmin Jerusalemin temppelin pienennetty kopio. Sen Kaikkein Pyhimmän alttarit ym. ovat alkuperäisinä Israel Museossa Jerusalemissa. Tämä linnoitus ja temppeli tuhottiin muutaman sadan vuoden jälkeen, mutta tuhoajat tunsivat sen verran kunnioitusta pyhää "Herran huonetta" kohtaan, että hajoittamisen sijasta peittivät sen. Siksi se löytyikin niin hyvässä kunnossa.

Tel Aradin muurin vierellä

Richard Kongosta + muistiinpanot ja karttoja..

Panoraamakuva Tel Aradin päältä.
Luonto on nyt vehreimmillään.

Tel Aradin "Herran huone"
Pienennetty kopio Jerusalemin temppelistä.
Pieni huone keskellä Kaikkein Pyhin.

Rakennustyyli kaupungissa noudatti varhaista pronssikautista tyyliä. Asuntojen ovet osoittivat aina kohti itää. Siihen oli kaksi syytä. Toinen oli rituaalinen eli ovi osoitti kohti nousevaa aurinkoa. Toinen syy olikin paljon arkisempi ja käytännöllisempi. Pahimmat tuulet tulivat aina lännestä, joten oviaukkoa ei kannattanut tehdä siihen suuntaan. Tämän erittäin kuivassa ja karussa ympäristössä kukoistaneen kaupungin menestyksen salaisuus oli - bisnes. Se oli tärkeän Egyptistä Eurooppaan ja Mesopotamiaan vievän kauppareitin varrella. Egypti oli 3. vuosituhannella eKr. rikas ja kehittynyt valtakunta. Mutta siihen aikaan (jos ehkä nykyisinkään) siellä ei kasvanut viini sen enempää kuin oliivipuukaan. Eli aradilaiset tekivät kauppaa egyptiläisten kanssa mm. viinillä ja oliiviöljyllä, kahdella sen ajan välttämättömyystuotteella.

Asunnon oviaukko kohti itää

Linnoituksen mahtava vesisäiliö

Vain parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä on Susian, vanhan juutalaisen kaupungin, rauniot (n. 300 - 600 luv. jKr.). Nyt ollaan jo taas noustu pikkuisen Hebronin vuorten eteläosiin ja ilmakin on selkeästi vähän viileämpää. Kaupunki on sijainnut kukkulalla, josta on upeat näkymät kohti pohjoista, Hebronin eteläpuolella olevia arabikaupunkeja kohti. Susian synagoga on säilynyt hyvin kauniine mosaiikkilattioineen. Samoin monet luolat, joissa asukkaat ovat ilmeisesti aikanaan viettäneet runsaasti aikaa nokisista katoista ja muista asumisen jäljistä päätellen. Sama luolissa vietetty yö olisi meilläkin saattanut olla edessä kun huomattiin lähtiessä, että portti ja ovet oli alueelta kiinni ja porttivahtia ei missään. Oli sulkemisaika muttei ristinsielua missään. Onneksi löydettiin reitti takapihojen kautta ulos...

Susian kaupungin muurien ulkopuolella oleva hauta

Asuinluola

Susian hyvin säilynyt ja koristeellinen synagoga

Maisemia itään Hebronia lähestyttäessä

Retkipäivä jatkui kohti Hebronin kaupunkia ja nyt ylemmäs tullessa sadekin alkoi taas. Koko iltapäivän kävelyjemme ajaksi se olikin onneksi tauonnut vaikka kovaa tuulta olikin pitänyt koko päivän. Tai oikeastaan enää pikkuisen tihutti eikä se haitannut kun parkkipaikalta käveltiin Makpelan luolaan Hebronin keskustassa.

Ensinnäkin kyseinen rakennus on maailman vanhin pystyssä ja käytössä oleva rakennus. Herodes Suuri rakennutti sen pari tuhatta vuotta sitten ja sen seinäkivien leikkaus- ja koristelutyyli on samanlaista kuin Jerusalemin temppelin tukimuurien kivenjärkäleissä. Itse rakennuksessa ovat Aabrahamin ja Saaran, Iisakin ja Rebekan sekä Jaakobin ja Lean haudat. Jonkun, ei välttämättä kovin luotettavan, tradition mukaan myös Eesaun ja jopa itsensä Aadamin haudat.

Makbelan luolan päälle Herodeksen rakantama Patriarkkojen hauta.

Avrahan Aveinu
Aabraham isämme.

Hautahan on pyhä paikka sekä juutalaisille että muslimeille. Hehän molemmat pitävät Aabrahamia esi-isänään, mikä on ihan totta. Aabraham oli myös Ismaelin isä. Joten rakennus on jaettu niin, että huoneeseen, jossa isot koristellut sarkofagit sijaitsevat, voi katsoa ristikon läpi kahdesta eri suunnasta. Toinen osa juutalaisille, toinen muslimeille. 1267 jKr. lähtien, muhamettilaisten hallitessa paikkaa, oli juutalaisilta pääsy kokonaan kielletty itse rakennukseen. Rakennuksen päädyssä oli isot portaat ja sisäänkäynti, mutta juutalaiset saivat nousta vain ulkoseinän viereen seitsemännelle portaalle asti rukoilemaan. Tämä sääntö loppui itse asiassa vasta tasan 700 vuoden kuluuttua Kuuden päivän sodan jälkeen kesäkuussa 1967. Israelilaisten vallattua kaupungin, koko nöyryytyksen symboli, portaikko ja sisäänkäynti, purettiin ja tehtiin toiselle puolelle uusi. Seinässä on edelleen merkki seitsemännen portaan kohdalla, johon asti juutalaiset saattoivat nousta rukoilemaan. Rafi huomautti että itse asiassa juutalaiset näin olivatkin lähempänä itse hautoja, koska yläkerroksessa ovat vain ne isot sarkofagit merkkinä paikasta missä alapuolella luolassa itse haudat sijaitsevat.

Vanha merkki seinässä.
Seitsemäs porrastasanne kohti oviaukkoa. Tähän asti
juutalaisilla oli vain lupa nousta.

Pihalla seistessämme ja poispäin jo lähtiessämme kysyin huvikseni Rafilta  onko tämä myös sen vanhan Daavidin aikaisen Hebronin paikka. Daavidhan hallitsi kuninkaana ensimmäiset seitsemän vuotta Hebronissa n. 1010 - 1003 eKr. kunnes hän valloitti Jerusalemin jebusilaisilta ja muutti valtaistuimensa sinne. Rafi näytti vajaan kilometrin päässä olevaa kaupungin korkeaa kukkulaa ja kertoi vanhan Hebronin sijaitsevan siellä. Nähdessään innostuksen leimahtavan silmissäni hän ehdotti että voisi kyllä kysyä lähes joka kulmassa olevilta sotilailta mahdollisuutta päästä käymään siellä. Antaen kyllä ymmärtää että tuskin päästävät... Mutta yllättäen yksi partio pyysi aina kysymään lupaa seuraavalta ja se taas seuraavalta ja hämäriä, kapeita ja mutkikkaita kujia ylöspäin ajeltuamme olimme lopulta Tel Hebronin kaivausten vieressä! Sen löytymishistoria on yllättävä ja suorastaa ironinen. Paikalliset palestiinalaiset surmasivat 1990-luvulla erään rabbin nimeltä Ra'anan. Israelin hallitus "kosti" ja maksoi sen poliittisesti antamalla siirtolaisasukkaille rakennusluvan eräälle mäen päällä olevalle tontille. Sen perustuksia kaivettaessa löytyi osa muinaisen Hebronin muuria ja katua! Hebronhan oli silloin kolmisen tuhatta vuotta sitten juutalaisten tärkeimpiä kaupunkeja satojen vuosien ajan. Iltapimeällä ajeltiin taas kotiin jätettyämme Rafi ensin samaan paikkaan Jerusalemin eteläreunalla kuin mistä hänet aamulla otettiinkin matkaan.

Tel Hebron.
Nykyisen 120 000 asukkaan kaupungin kukkulalla.
3000 vuotta vanhan Hebronin muuria ja katua ajalta kun
kuningas Daavid hallitsi

Päälle rakennetun talon alla...

Tämä oli sitten viimeinen opintoretki reiluun pariin viikkoon. Muutama päivä sitten totesin yllätyksekseni, että oltuamme täällä jo yli kaksi kuukautta, emme kiireiltämme ole vielä ehtineet edes käväisemään Jerusalemin Vanhassa kaupungissa! Nytkään viimeisenä päivänä Inkeri ei toimistotöiltään sinne ehtinyt, mutta itse runttasin iltapäivään parin-kolmen tunnin raon ja lähdin kaupungille. Parit ostokset läntisen Jerusalemin ostoskadulla ja sitten Jaffaportista sen verran sisäpuolelle, että voi sanoa käyneensä. Söin hyvät swarma-annokset arabibaarissa aivan Jaffaportin lähellä. Kotiin tultuani äsken kävimme lähtiäisiksi Motzassa Mirjan ja Halvorin mökin suomalaisessa saunassa, jonka Kristiina ja Paavo olivat lämmittäneet plus vielä nautiskelemassa Marjukan pannukakkua. Huomenna perjantaiaamuna lähdemme sitten Inkerin kanssa Suomi-lomalle pääsiäistä viettämään. Viikko sitten näytimme afrikkalaisille opiskelijoille YouTubesta hankirallia ja mm. avantouintia kehuskellen, että noin me kaikki Suomessa talvella uiskennellaan. Onnettomat muistivat sen ja takertuivat siihen vaatien meitä tuomaan kuvia todisteeksi, että avannossa on käyty. Katotaan...

Pika-pika-swarmalla Vanhan kaupungin
Jaffaportin sisäpuolella

Elvis ja Abu Gosh

Abu Gosh on arabikylä reilut 10 km Jerusalemista Tel Aviviin päin. Sen alueella on ollut asutusta aina kivikaudelta asti. On löydetty jälkiä kolmesta   lähes 8000 vuoden takaisesta asutuksesta. Pari tuhatta vuotta sitten roomalaisilla sotilailla oli parakkeja täällä vielä 200 luvulle asti.

Kylän vanha arbialainen nimi oli Kirjat al-Inab joka tarkoittaa rypäleiden kylää. Ehkä se on muunnos vielä vanhemmasta nimestä Kirjat Yearim mikä taas tarkoittaa metsien kylää. Noin 3000 vuotta sitten näillä kukkuloilla sijaitsi Kirjat Jearimin kylä, paikka jossa Liiton arkki oli 20 vuoden ajan. Sehän oli joutunut taistelussa filistealaisille sotasaaliiksi ja tuotu tänne kunnes kuningas Daavid itse toi sen juhlallisuuksien saattelemana Jerusalemiin.

Jo 1500 -luvulla paikkaa asutti Abu Goshin perhe ja suku. 1800 -luvulla tradition mukaan kilpailevat arabiklaanit ympäriltä hyökkäsivät kylään surmaten jokaisen yhtä äitiä ja hänen vauvaansa lukuunottamatta. Näin Abu Goshin suku säilyi ja jatkui aina tähän päivään asti. Nykyisin kylää asuttaa neljä sukua, joista Abu Gosh on merkittävin ja sen päällikkö Salim Jaber on kylän johtaja. Yhdellä suvulla on vahvat linkit Tshetseniaan ja muutama vuosi sitten maan johtaja Ahmad Kadyrov lahjoitti rahat kylän uusimmalle neljätorniselle moskeijalle. Sen nimi on, kuinkas ollakaan, Ahmed Kadyrovin moskeija.

Viime ja edellisellä vuosisadalla Abu Goshin kylä oli myös tarkeä välietappi Jafosta (nyk. Tel Aviv) Jerusalemiin matkustaville pyhiinvaeltajille. Kaikkein mielenkiintoisin osa kylän historiaa liittyy sen poikkeuksellisen hyviin  väleihin juutalaisten kanssa. Viereinen Kirjat Anavimin kibutsi osti maansa Abu Goshilta. Kirjat Anavim oli ensimmäinen alueelle perustettu kibutsi vuonna 1914. Kymmenisen vuotta myöhemmin aivan sen lähistölle perustettiin Ma'ale Hahamishan kibutsi. Nämä kaksi kibutsiahan ovat monille suomalaisille tuttuja jo 1960 luvulta asti. Yhteensä useiden tuhansien suomalaisten lasketaan viettäneen muutaman viikon tai jopa muutaman vuoden Israelin kibutseissa vapaaehtoistöissä. Siellä Ma'alen kibutsissahan itesekin vietin muutaman vuoden 1970-luvun lopussa heti armeijasta päästyäni.

Kylä oli juutalaisten kanssa hyvissä suhteissa koko Brittiläisen mandaatin ajan 1900 -luvun alkupuoliskolla ja oli myös yhteistyössä maahan muuttaneiden siionistien kanssa. Mm. Israelin tuleva ensimmäinen presidentti Chaim Waizmann otettiin juhlallisesti ja ystävällisesti vastaan. Eräs kylän vanhin totesi joitain vuosia sitten yhdelle ulkomaiselle toimittajalle, että koska ympäröivät arabit vain taistelivat jatkuvasti toinen toisiaan vastaan, he näkivät viisaammaksi liittoutua juutalaisten kanssa. Siksi he eivät Israelin itsenäisyyssodan aikana 1947-8 esimerkiksi myöskään liittyneet Jerusalemin piiritykseen, vaikka kylä sijaitsi aivan oleellisella paikalla rannikolta tulevan tien tuntumassa. Vaikka ympäröivissä kylissä käytiin silloin rajujakin taisteluita, oli israelilaisten joukoille annettu määräys jättää tämä kylä rauhaan. Joitain vuosia myöhemmin oli jotain levottomuuksia ja karkoituksiakin, mutta kyläläisten ja ympäröivien juutalaisten hyvät suhteet ovat kestäneet kaikkien niidenkin yli. 

Ja siitä on ollut seurauksensa. Muistan hyvin miten lähes 40 vuotta sitten aina laskeuduttiin Ma'alen kibutsilta ensin polkua ja sitten tietä pitkin alas Abu Goshin kylään. Sen kyläraitilta otettiin sitten halpa sherut-taksi Jerusalemiin. Abu Gosh oli tosiaan silloin pelkkä vaatimaton raittikylä. Muistan kun kerran kibutsin asunnoillemme kuului äänekästä arabimusiikkia ilta illan perään. Lähdimme katsomaan ja meidät otettiin välittömästi ja vieraanvaraisesti vastaan nyt jo kolmatta iltaa jatkuneisiin hääjuhliin. Nyt Abu Gosh on vaurastunut ja laajentunut valtavasti niistä ajoista ja on erityisen tunnettu yhdestä asiasta. Koko Israel tietää mistä saa maailman parasta hummusta! Abu Gosh on Israelin hummus-pääkaupunki. Tätä kikherneestä + oliiviöljystä tehtyä herkullista "tahnaa" rakastavat täällä kaikki ja syövät sitä esim. dippaamalla pitaleipää siihen. Niinpä tämän  kylän raitin varrella ja sen jyrkillä sivukaduilla on monia falafel-hummusravintoloita, sekä edullisia take-away pikkubaareja että myös upeita ja kalliita ravintoloita. Sapattina kun juutalaisten ravintolat ovat suljettuna, ovat raitin jalkakäytävät ja metsikötkin täynnä parkkeerattuja autoja. Ilman varausta on hyvää tuuria jos löytää vapaan pöydän mistään.

Abu Gosh moottoritien suunnasta

Ahmed Kadyrovin moskeija

Tämän Abu Goshin ravintolabuumin ruumiillistuma ja alkuunpanija on herra nimeltä Jawdat Ibrahim. Hänen menestystarinaansa kuuluu myös annos hyvää tuuria. Aika isokin annos! Tämä oman kylän poika asui joskus 1990 luvulla kuusi vuotta Amerikassa Chicagossa. Hän osti lottolipun ja voitti 17,5 milj. dollaria! Hän muutti takaisin kotikyläänsä ja itsekin olen siellä käydessäni nähnyt hänet istuskelevan perustamansa Abu Gosh Restaurant -hummusravintolan terassilla. Hän kantaa vastuutaan myös vakavimmissa asioissa kuin ruokabisnes ja on ollut välillä välittäjänä Israelin ja Palestiinalaishallinnon välisissä neuvotteluissa. Vuonna 2010 hän järjesti ison tapahtuman johon osallistui 50 sekä israelilaista että palestiinalaista johtajaa. Tapahtuman kunniaksi hän teetti maailman suurimman hummusannoksen. Tämän isoon satelliittilautaseen tehdyn 4000 kilon ja Guinnesin Ennätystenkirjaankin päässeen satsin tosin libanonilaiset kuittasivat samana vuonna 10 000 kilon hummuslautasellaan. Kyllä nämä pojat täällä hummuksesta tykkää, on se sanottava...
Tässä linkki videoklippiin: Abu Goshin ravintolat sekä Jawdat Ibrahimin haastattelu + ennätyshummus.

Ibrahimin Abu Gosh Restaurant

Ystävien kanssa ylellisessä Naurah-ravintolassa

Ennen kuin uusi moottoritie Tel Avivin ja Jerusalemin välille rakennettiin, kulki tie Abu Goshin läpi. Kirjat Jearimissa, sen korkeimmalla kukkulalla, ei kaukana Jad Hashmonasta, sijaitsee Notra Dame de l'Arche d'Alliance -kirkko (Notra Damen Liiton Arkin kirkko). Kirkon katon huipulla oleva Marian patsas näkyy kauas kaikkiin suuntiin. 1924 valmistunut kirkko olisi perinteen mukaan Abinadabin talon paikalla. Eli täällä Liiton arkki oli 20 vuotta ennenkuin Daavid sen toi karkeloiden omaan kaupunkiinsa.

Meillä Raamatunkääntäjien Kodilla on oma läheinen suhteemme Abu Goshiin. Vähän turhankin läheinen... Muhamed on taitava, ahkera ja palvelualtis autokorjaamoa takapihallaan pitävä kaveri. Hän on varmaan ties rakentanut yhden lisäkerroksen taloonsa pelkästään niillä rahoilla kun hän on Raamattukodin vanhoja autonrotteloita vuosien mittaan korjaillut. Ilmankos hän meitä niin hyvin palveleekin...


No sitten tämä Elvis. Miten Elvis liittyy Israelin maahan? Hän ei koskaan käynyt täällä. Hänen iso-iso-isoäitinsä oli kyllä juutalainen. Kuitenkin, jos pyydät keneltä tahansa Israelin bussi- tai taksikuskilta kyytiä Elvikselle, hän tietää tasan tarkaan mihin haluat. Abu Goshin ja Valtatie 1 välissä ihan Jad Hashmonan lähellä on Israelin ainoa Elvikselle pyhitetty huoltoasema. Monet Elvikseen ja hänen musiikkiinsa ihastuneet israelilaiset käyvät täällä tankkaamassa ja sisällä ravintolassa aidolla amerikkalaisella hampurilaisella. Erityisesti 8.1. ja 16.8. rockin Kuninkaan syntymä- ja kuolinpäivinä kansaa riittää. Elviksen musiikki soi tietysti taukoamatta taustalla.

                                          Elvis-kimara:

Seitsemännen polven jerusalemilainen Uri Yoeli ihastui Elviksen musiikkiin jo pikkupoikana . Vuonna 1958 hän sai  12 vuotiaana ystävältään lahjaksi Elvis-julisteen ja seuraavalla viikolla singlelevyn. Kavereita riitti kulmakunnalla, kun hän soitti tätä yhtä biisiä perheensä gramofonilla, joita koko vehkeitä ei siihen aikaan ollut koko Jerusalemissa kuin kourallinen. Harrastus jatkui ja Elvis-roinaa kertyi vielä armeija-aikanakin ja kun hän vuonna 1974 perusti huoltoaseman tähän Newe Ilanin risteykseen, hän laittoi yhden julisteen kassansa takaseinälle. Huomattuaan miten valtavasti se herätti kiinnostusta, hän laajensi yritystä ja nyt pihamaata sekä ravintolaa koristaa 700-800 Elvis-aiheista esinettä, patsasta, julistetta yms. On kuulemma tuhoon tuomittu yritys koittaa voittaa Uri Elvikseen liittyvässä tietovisassa, niin monta lauluakin hän osaa ulkoa. Ja Urin poika Amir saman kärpäsen puremana omistaa Elvis-ravintolan Georgiassa entisessä Neuvostoliitossa. Elviksellä oli juutalainen sielu, kuvailee Uri, ja vaikka Rockin Kuningas ei itse täällä koskaan käynytkään, haaveilee Uri Elviksen ainoan lapsen Lisa Marie Presleyn vielä joskus kävelevän ovesta sisään...

Monimetrinen kullattu Elvis-patsas

Raamatunkääntäjien kanssa teimme viime keskiviikkona pitkän päivän. Prof. Rafin johdolla tutustuimme Negevin pohjois- ja länsiosaan. Rammatullisena aikana Negev tarkoitti aluetta, jonka eteläraja oli Beersheva korkeudella, ei sen etelämpänä. Tärkeimmät päivän kohteemme olivat Tel Beersheva, Gerar ja Besor-puro. Tel Beersheva on muutaman kilometrin päässä nykyisestä Beershevasta ja varsinkin sen 120 m syvä kaivo kaupungin portin ulkopuolella sekä valtava vesisäiliöjärjestelmä kaupungin sisäpuolella ovat näkemisen arvoisia. Valtava kiveen kaivettu vesisäiliöluolasto kuulemma täyttyy jo parin vesisateen jälkeen. Kiveen hakatut urat ja ojat johtavat kaiken veden säiliöihin ja lisäksi erämaasateet muutenkin ovat aina tosi rajuja.

Mitään Beershevan kaupunkia ei ollut vielä olemassa kun Aabraham täällä laidunsi. Sen sijaan aika lähellä nykyistä Gazaa sijaitseva Gerar oli. Siellä vierailivat sekä Aabraham että hänen poikansa Iisak. Gerarin kaupungin turvamuuri ei oikeastaan ollut muuri lainkaan. Kaupungin ympäri oli kasattu valtava maavalli. Se ajoi tietysti saman asian. Sen ajan erämaakaupunkien vihollisia olivat usein ympäröivät paimentolaiset, beduiiniheimot. Pääasiassa tehtiin keskenään bisnestä vuohenmaidolla sekä lampaanlihalla, mutta joskus myös tapeltiin ihan tosissaan. Samanlainen kaupunkia ympäröinyt valli löytyy aivan pohjoisesta, Danista, joka on lisäksi samalta ajaltakin n. 4000 vuoden takaa. Danista on löydetty kaupungin maavalliin rakennettu portti, jota kutsutaan virallisemmin Kanaanilaiseksi portiksi ja epävirallisesti Aabrahamin portiksi. Besor-puro ei ole kovinkaan kaukana Gerarista ja mainitaan Raamatussa mm.1Sam. 30:ssä Daavidin sotaretkien yhteydessä. Suurin ihmetyksen aihe meille kaikille oli luonnon vihreys, laajat viljapellot ja valtava kukkapeltojen runsaus. Negev oli patriarkkojen aikana parasta laidunmaata ja nykyisin Israelin vilja-aittaa. Väärä mielikuva karusta Negevin erämaasta muuttui oikeammaksi kertaheitolla. Ja sehän se on näiden matkojen tarkoituskin.

                                         Gerarin lähellä Basor-joen luonnonpuistossa:

                                          

                                         Sapattikävelyllä Satafissa Mevasseretin lähellä: 

                                         Auringonlasku Mevasseretista Abu Goshin suuntaan

Ensi keskiviikon opintoretken kohde onkin itäinen Negev eli alue lähempänä Kuolleen meren eteläpäätä. Saa nähdä milloin ja mitä tulee siitä kirjoitettua. Vajaan viikon kuluttua perjantaina lähdemme nimittäin Inkerin kanssa Suomeen kahden viikon pääsiäislomalle. Aprillipäivänä on taas paluulento tänne loppujaksoksi kesäkuun alulle asti. Aika on mennyt nopeasti ja paljon kaikkea mielenkiintoista on nähty ja koettu. Ja mitä kesää kohden kuljettaessa lämpötilan kehitykseen täällä tulee, niin ainakin omalta osalta voin sanoa, että paras on vielä edessä.

Yöksi beduiinileiriin

Edellisen viikon opintomatkamme opiskelijoiden kanssa suuntautui pohjoiseen Galileaan. Seuraavan viikon lopussa, viime perjantaina  + lauantaina, ajeltiin sitten etelän suuntaan. Erämaa ja eteläinen Israel on niin hienoa aluetta, että ainakin minulle oli aika harmittava juttu, että normaalisti kolmipäiväisen retken jouduimme tällä kertaa typistämään kahteen päivään. Sunnuntaiksi sattui oppitunti jota professori ei suostunut perumaan. Niinpä tällä kertaa ei ajeltu Eilatiin asti.

Heprean sana midbar on yksi erämaata tarkoittavista sanoista joita raamatun ajan hepreankielessä on ainakin neljä. Patriarkkojen aikana noin 4000 vuotta sitten oltiin paimentolaisia. Parhaat laidunalueet olivat nykyisen Negevin alueet eli Beersheban ympäristö. Siellä suunnallahan Aabrahamkin asui. Autiomaaolosuhteet ja sitä lähellä olevat alueet olivat sen ajan ihmisten elinympäristö. Joten pienemmillekin ympäristön eroavaisuuksille oli oma sana. Ihan niinkuin meille suomalaisille on ties miten monta eri sanaa kuvaamassa lunta sen eri muodoissa. Hepreankielessä on taas vain yksi sana lumelle. On se sitten nuoskaa, puuterilunta, sohjoa, tykkylunta, räntää tai mitä tahansa. Tämä yksi erämaata tarkoittava midbar-sana hepreassa tulee samasta sanajuuresta kuin esim. sana medaber mikä tarkoittaa 'puhua'. Joku saarnamies voisi saada tuosta paljonkin hyvää jutun juurta. Ainakin Raamatussa on paljon esimerkkejä siitä, miten Jumala puhuu jollekin ihmiselle erämaassa ts. yksinäisyydessä, hiljaisuudessa ja vaatimattomissa tai karuissa olosuhteissa. Siis silloin kun ei ole muuta häiritsevää  hässäkkää ympärillä. Toimiihan se samalla tavalla muussakin elämässä. Mennään luontoon tai mökille, kauas kaikesta hulinasta ja siellä saadaan sitten kaikenlaisia uusia oivalluksia elämänmenosta.

Meidän elämänmenomme ensimmäisen retkipäivän osalta taas sujui niin että laskeuduttiin alas rannikkotasangolle ja vähän etelään ajettuamme tultiin Laakikseen. Tämä korkea valloittamattoman tuntuinen rauniokumpu on ollut aikoinaan hyvin merkittävä kaupunki. Se oli vahva ja tärkeä kanaanilainen kaupunki jo toisella vuosituhannella eKr. mutta varsinkin 700 - 600 eKr. -lukujen vaihteessa kaupunki oli osa  hyvin dramaattista tapahtumaketjua.

Inkeri ja Laakiksen portti

Yksityiskohta Laakiksen relifistä
(British Museum)

700 -luvulla eKr. Assyrian imperiumi hallitsi nykyistä lähi-itää. Vuonna 721eKr. se oli valloittanut ja vienyt pakkosiirtolaisuuteen pohjoisen Israelin kuningaskunnan. Nyt vuosisadan lopussa se hyökkäsi eteläisen Juudan kuningaskunnan kimppuun. Vuonna 701eKr. se valloitti Laakiksen, koko Juudean vahvimmin linnoitetun kaupungin. Jerusalem pääkaupunkina oli merkittävin kaupunki, mutta Laakis oli sotilaallisesti tärkein. Assyrian pääkaupungista Niinivestä noin 1800-luvun puolivälissä löydetystä kuninkaan palatsista kaivettiin esiin mielenkiintoinen löytö. Assyrian kuningas oli tehnyt  3 metriä korkean ja 30 metriä pitkän kaiverretun relifin, joka koristi palatsin sisääntuloaulan seiniä. Se on kuin sarjakuva vuoden 701 tapahtumista. Siinä kuningas ylvästelee voitostaan kaukaisesta pienestä Juudean kuningaskunnasta. Mutta ihan niinkuin poliitikkojen omaelämänkertoja nykyisinkin, tätäkin pitää osata lukea rivien välistä sekä huomata erityisesti se mitä ei kerrota. Koko relifi kertoo pieniä yksityiskohtia myöden, ei pääkaupunki Jerusalemin valloituksesta - johon Assyria ei kyennyt! - vaan Laakiksen valloituksesta. Olisihan se ollut koko silloisen maailman suurvallalle noloa suoraan myöntää, että piskuisen Juudean kuningaskunnan pääkaupunki jäi valloittamatta. Joten kehuttiin suurin sanoin Laakiksen valloittamista ja sitä että Jerusalemiakin vähän aikaa piiritettiin. Lopulta joukot joutuivat palaamaan takaisin kotiinsa ja tyytymään pelkkään sopimukseen Juudean silloisen kuninkaan Hiskian kanssa.

Matka jatkui kohti etelää. Beersheban kaupunki ohitettiin ja jatkettiin vielä siitä vajaa tunti etelämmäs Avdat-nimisen vanhan nabatealaiskaupungin luo. Tai siis sen raunioiden luo. Nabatealaiset olivat kauppiaskansa, jonka pääkaupunki oli nykyisen Jordanian puolella oleva Petra. Monet ovat siellä käyneet ihastelemassa punertavaan kallioon louhittuja rakennuksia. Ja jos joku ei ole käynyt, niin voihan sitä käydä elokuvissa katsomassa kun Indiana Jones ja James Bondikin siellä käväisivät. Avdat oli tärkeä välietappi ns. maustereitillä eli reitillä, jota pitkin nabatealaiset kuljettivat mausteita ja hajuvesiä Arabian niemimaan eteläosista Eurooppaan ja Aasiaan.

Avdatista vähän takaisin pohjoiseen tullessa on Ein Avdatin luonnonpuisto. Tämä jylhä kanjonimainen rotko on aivan Sde Boker -kibutsin vieressä. Sde Bokerhan on taas kuulu Israelin itsenäisyyssodan ajan johtajan ja sitten ensimääisen pääministerin David Ben Gurionin vanhuudenpäivien kotipaikkana. Myös hänen hautansa sijaitsee siellä. Ben Gurion omisti viimeiset vuotensa ajatukselle saada "erämaa kukkimaan". Beersheban yliopiston erämaaolosuhteissa harjoitetun maatalouden tutkimuskeskus sijaitsee tänä päivänä Sde Bokerissa.

Ein Avdat.
Lähdössä patikoimaan

Hikisen patikoinnin rotkon pohjalla plus sen jälkeen sieltä ylöskiipeämisen jälkeen ajettiin Shfinat Hamidbar (erämaan laiva) -nimiseen beduiinileiriin. No, ei se nyt ihan aito eikä oikean näköinen ole, pikemmin sellainen turisteille tarkoitettu paikka. Ensimmäiseksi lähdettiin kuitenkin heti kolmen vartin retkelle aidoilla erämaan laivoilla eli kameleilla. Kameleita oli neljä ja meitä opas Ingen lisäksi seitsemän opiskelijaa plus Inkeri ja minä. Inge ei halunnut ratsastaa ja minä "uhrauduin" ja lupauduin jalkamieheksi koska jako ei mennyt tasan. Olen sen höykytyksen kokenut jo muutaman kerran ja tiesin että kävellen pääsee helpommalla. Lisäksi yksi kameramies tarvittiin joka tapauksessa. Ees-taas ja ympäri karavaania pyrähdellessä ei sitten lopulta niin helpolla päässytkään, mutta tulipahan hyvät kuvat.

Opiskelijat nukkuivat isossa beduiiniteltassa ja me muut päästiin jonkinlaiseen koppiin. Ihan hyvä se oli vaikkei kaikki katkaisijat yms. toimineetkaan. Tärkeintä että lämmitin toimi. Tällä kertaa. Vuosi sitten samassa paikassa ja samassa mökissä paleltiin Inkerin kanssa kylmässä erämaan yössä kun lämmitin oli sökö.

Vieraanvaraisuus on beduiinien tärkein hyve.
Ilta-ateria sen mukainen.

Seuraavana aamuna jatkettiin kohti itää eli Kuolleen Meren eteläpäätä. Ein Bokekin hienostohotellien yksityisrantojen lomasta löytyy hyvä ja siisti yleinen uimaranta. Siellä on lisäksi kahvila ja WC ja ennenkaikkea suihkut. Ne on tarpeen kun lopuksi pitää peseytyä yli 30 prosenttisesta suolalitkusta. Ja suihkuja tarvittiin kyllä vähän väliä muutenkin. Kavereiden tuntui olevan enemmän kuin vaikeaa rauhassa laskeutua selälleen kellumaan veden varaan. Aina joku pelästyi, kääntyi mahalleen tai pärski vettä ympäriinsä. Tippakin suolavettä silmissä tarkoittaa aina heti juoksua suihkun alle. Hengissä ja terveenä silti kaikki tästäkin koko maailman erikoisimmassa meressä kellumiskokemuksesta selvittiin.

Kukkapenkkejä suolalauttoja kelluvan
Kuolleen Meren rannassa.

Jonkin matkaa taas pohjoiseen sijaitsee Kuolleen Meren rannalla Masadan vuorilinna. Herodes Suuri rakensi tänne yhden ylellisistä palatseistaan hienoine kylpylöineen. Siellä on myös hienosti suunniteltu sanoisiko jonkinlainen saunan esiaste. Kuuluisin vaihe Masadan historiassa on tietysti vuodet 70 - 73jKr. Roomalaisten tuhottua juutalaiskapinan Jerusalemissa viimeiset kapinoitsijat vetäytyivät tälle erämaan korkealle ja jyrkkäreunaiselle kukkulalle. Siellä heillä oli isot vesivarastot ym. tarvittavaa runsaasti, mutta tuhansien roomalaissotilaiden piirittäessä vuorta kolme vuotta he samalla rakensivat käsipelillä valtavan rampin ylös linnakkeen portille. Kun portti oli jo muurinmurtajalla tuhottu ja poltettu, vetäytyivät roomalaissotilaat yöksi leiriinsä valmiina aamulla hyökkäämään ja helposti nujertamaan linnoituksen. Yöllä kuitenkin Masadan noin 950 asukasta teki toisenlaisen ratkaisun. Yksi Masadan hätkähdyttävimpiä löytöjä on kymmenen ruukunsirpaletta, joissa kussakin kirjoitettuna nimi. Valittiin kymmenen miestä, jotka surmattuaan ensin kaikki muut, arpoivat joukostaan yhden, joka sitten surmasi loput yhdeksän jonka jälkeen lopuksi itsensä. Roomalaisia odotti aamulla aavemainen näky: pelkkiä surmattuja joka puolella. "Ei enää koskaan uutta Masadaa!" on tunnuslauseena Israelin sotilaille, jotka  tänä päivänä käyvät vuoren päällä vannomassa sotilasvalansa.

Näkymiä Masadan päältä.

Pieniä osia Herodeksen luksuspalatsin seinämaalauksista

Kurkistus reunan yli laaksoon, jonne roomalaiset 3v
rakensivat ramppia, jota pitkin pääsivät linnoitukseen.

Voileipätauko Masadan juurella

Vain kymmenisen minuuttia ajelua rantaa pitkin tullaan Ein Gedin luonnonpuistoon. En muista koska olisin viimeksi kiivennyt laaksoa ylös aina Daavidin lähteelle asti. Näillä vuorilla ja niiden luolissa Daavid piileskeli kun kuningas Saul häntä jahtasi. Vielä korkeammalle jos olisimme kiivenneet olisimme nähneet kivikautisen temppelin rauniot n. 5300 vuoden takaa.

Ein Gedi
Laakso jota pitkin raikasta vettä virtaa Daavidin lähteestä
kohti Kuollutta Merta

Daavidin lähde

Sinne asti siis emme nousseet, mutta pian aloimme nousun takaisin kohti Jerusalemia. Siellä yksi Raamattukodin johtajista, Brian, oli meitä vastassa falafel-ruokalassa. Halusimme päästää kokkimme Dawnin helpommalla ja siksi söimme ilta-aterian eräässä French Hill'in ruokapaikassa. French Hill, joka hepreaksikin on "ranskalainen kukkula", ei ole saanut nimeään mistään eikä kenestäkään ranskalaisesta, vaan englantilaisesta herrasta nimeltä French. Ihan vaan tiedoksi.

Loppukevennyksenä kuva tältä päivältä moottoritien rampista Shoresh'ista, vain kilometri Jad Hashmonan liittymästä Tel Avivin suuntaan...